Ydinkysymys: Kuinka Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksessa rumpuja soittanut Seppo Pohjolainen pärjää omillaan?
Hyvin pärjää, joskaan ei nyt sentään aivan yksin. Ympärillä on täysi miehitys ja Seppo itse hoitelee laulupuolen. Ja hyvin muuten hoiteleekin, sillä vaikka miehen kyvyt olivatkin jo tiedossa, niin vasta näin täyspitkän mitalta havahtuu huomaamaan hänen äänessään olevan pehmeyden ja miellyttävän soinnin.

Tehdäänpä nyt alkuun selväksi myös se, että Seppo Alvari & Mamboo Kingsin debyyttilevyllä ei ole mitään tekemistä metallin kanssa. Bändi itse määrittelee musiikkinsa outlaw-iskelmäksi ja kuvaus on kieltämättä aika osuva. Ilmavasti soivat kappaleet ovat täynnä tummaa tunnetta ja melankoliaa, mutta eivät valittavalla tavalla. Mukana on toki pari herkistelevämpääkin vetäisyä, kuten levyn päättävä kaunis Uneton Maa, mutta pääasiassa poljento pysyy mukavan reippaana.

Puhtaasti soivien rautalankakitaroiden seuraksi heitellään myös saluunan nurkasta kajahtavaa pianoa ja saksofonia, mikä piristää yleisilmettä vielä lisää. Pateettisuuden puolelle Hirtetyn Miehen Kapina ei lipsu. Pitää kuitenkin muistaa, että rehellistä iskelmäähän tämä enimmäkseen on - mausteistaan huolimatta. Sävelmät ja tekstit ovat pääasiassa tilaustyötä. Seppo itse on säveltänyt pari kappaletta. Lopuista vastaavat herrat nimeltä Kari Peitsamo, Kaarle Viikate, Nils Ursin ja monta biisiä yksinään kynäillyt Marko Pulkkinen. Samat herrat huolehtivat myös sanoituspuolesta, joskin mukana on tekstejä myös Jarkko Martikaiselta, Vesku Jokiselta ja Reidar Palmgrenilta.

Kirjavasta nimilistasta huolimatta kokonaisuus pysyy letkeän rautalankaiskelmän karsinassa ja linja pitää. Tosin on kyllä aivan pakko huomauttaa Seitsemän Saluunan Enkeleistä löytyvästä "poltan tupakan / panen viimeisen palamaan" -rivistä, sillä siinä on kyllä klisee pahimmasta päästä.

Tuntuu jotenkin perverssiltä pitää tästä levystä näinkin paljon, sillä yleensä soittimessani viihtyy rankemman puoleinen mättö. Iskelmäähän en kuluta ja rautalankaakin perin vähän. Tilausta näille löytyy näemmä ainakin jonkin verran, sillä Hirtetyn Miehen Kapina miellyttää korvaa ihan pirusti. On vaikea arvioida, kuinka paljon suhtautumiseeni vaikuttaa alitajuinen tieto Seppo Pohjolaisen, Kaarle Viikatteen ja Nils Ursinin tapaisten kavereiden kädenjäljestä, vaan samapa tuo. Kun tykkää, niin tykkää. Hyvä levy.

Arvosana: 4/5
-Vertigo-

Trio Niskalaukauksen rumpali Seppo Pohjolainen on vaihtanut nahkatakkia kevyempään pukumalliin. Seppo Alvari & Mamboo Kings-nimellä operoiva ex-Niskalaukaus on syvällä rautalankaiskelmän maisemissa. Yhtye kertoo soittavansa outlaw-iskelmää, he ovat iskelmämusiikin kapinallisia. Vaikka musiikin suunnalla rautalanka taipuu tansittavaan muottiin, lyriikoissa vältetään perinneviihteen sanahelinää. Elämänmakuiset tekstit eivät vierasta arkipäivän aiheita ja myös viiltävän mustaa virnistystä on havaittavissa.

Sävelissä on selvää jatkumoa artisteihin kuten Badding Somerjoki, Agents, Marko Haavisto Ja Poutahaukat. Hirtetyn Miehen Kapina on selvää rautalankaiskelmää. Lyriikoissa on reilusti Gösta Sundqvistia ja tyypillistä härmän elämän arpapeliä.

Jarkko Martikainen, Kaarle Viikate, Kari Peitsamo, Reidar Palmgren ja Vesku Jokinen ovat luovuttaneet levylle tekstejä. Viikate ja Peitsamo löytyvät myös säveltäjien listalta. Jarkko Martikaisen teksteillä etenevä Hautaan Heitetyt toimii tekstinä mainiosti ja kipakka saksofoni kruunaa kokonaisuuden. Peitsamon viisu Miksi Roy Orbison Pukeutui Mustaan on täydellinen kaihoisa iskelmärutistus. Kaarle Viikatteen Tule Talvi ja Huokaa Tuuli Vain ovat iskevää outlaw-iskelmäkantria.

Herää houkuttava ajatus kokonaisesta outlaw-rautalankalevystä Viikatteen tahtiin. Pitkäperjantai ottaa mukaan tiukempaa rokettirollia ja Rakkauden Kroisos tekee kunniaa Leavingsille ja Göstalle. Uneton Maa hidastelee mutta toimii utuisena kaamostrippinä. Seppo Alvari & Mamboo Kings on iskelmää asenteella. Rokkimies ei tältä levyltä löydä särökitaraa. Ongelmaksi muodostuu kohderyhmä. Toisaalta tämä materiaali kelpaa rautalankaviihteen ystäville. Miinuksia kertyy lähinnä muutamien tekstien ja itse viisun välisestä epätasapainosta.. Levy on kuitenkin hallittu ja mietitty rikos. Antaa ex-Niskalaukausmiehen toteuttaa salaiset haaveensa. Levy toimii, jos kohderymä on oikea.

Arvosana: 4/5
- J.A. Kaunisto - mesta.net

Kaikkihan muistavat vielä Trio Niskalaukauksen, tuon Timo Rautiaisen taustatiiminä julmaa mattoa takoneen oivan hevipumpun. Niskis on nyt historiaa mutta sen tuhkasta nousee Seppo Alvari & Mamboo Kings, Niskalaukauksen rumpalin Seppo Pohjolaisen johtama orkesterityyppinen ratkaisu.

Kuvittelin saavani kouraan suomirokkia tai raskailla aineksilla kuorrutettua puolivillaista kasariheviä. Järkytys oli kouriintuntuva, kun osoittautui, että nythän operoidaankin silkasti Janne Tulkin osastolla. Tosin kansikuva on kuin suoraan Rautiaisen ajoilta...

Alussa tuntui, ettei kompetenssini riitä tällaiseen iskelmätunnelmointiin mutta kummasti levyn vahva kappalemateriaali alkaakin kiehtoa. Pohjolainen porukoineen vastaa kyllä alkuvuoden yhdestä suurimmista yllätyksistä, kun on kasannut musiikillisesti täysin uskottavan schlaageri-rautalankapoppoon, tai kuten he itse asian ilmaisevat "outlaw-iskelmäyhtyeen". Avaus- ja nimiraita kielii heti mistä tässä on kyse: Rautalanka venyy ja inisee mutta lyriikat eivät ole ihan tuikitavallista reijotaipaletta. Sanoittajina on toiminut joukkio suomirokin ykkösnimiä Klamydian Vesku Jokisesta ja Niskalaukaus-mies Nils Ursinista Jarkko Martikaiseen ja tulos on sen mukaista. Kun taustat ovat aivan sataprosenttista Jani & Jetsettersiä tai Yölintua, niin sanoissa kerrotaan mm. vankilassa istuvan miehen haaveista tappaa ilmiantajansa! Ikävää vaan, että teknisesti sanat ovat osaksi hieman korvaantökkiviä mutta muuten ne ovat huikeaa tavaraa. Parhaimmistoa on Reidar Palmgrenin Uneton Maa, tämä päätösraita on muutenkin mukava lopetus tälle hämmentävälle paketille.

Levyltä ei erotu yhtään superhittiä, itseasiassa koko levyn mitan ajan potkiva samantyyppinen foxtrotti-komppi tekee tästä iskelmälevyksi jopa mielikuvituksettoman. Hyviä kappaleita silti tusinaan mahtuu. Hautaan Heitetyt on Martikais-Jarkon sanoja ja tunnelmallista saksofonisooloa myöten onnistunut tapaus ja Seitsemän Saluunan Enkelit on melodiana kenties levyn parasta antia. Kappaleeseen on saatu hieno apeuden ja sateen tunnelma. Oma lukunsa ovat Kari Peitsamo- lainat Miksi Roy Orbison Pukeutui Mustaan ja I've Been Down So Goddamn Long That It Looks Like Up To Me, joista on tehty peräti hilpeät vedot. Ensinmainittu on ihan silkkaa Reijo Kalliota ja jälkimmäisessä viehättää pohjalla natiseva urku. Viikatteen Kaarlekin osoittautuu aivan täysiveriseksi iskelmänikkariksi, Tule Talvi- ja Huokaa Tuuli Vain- kappaleet Mamboo Kingsien käsittelyssä kuultuaan kuuntelee Viikatettakin aivan eri korvalla.

Seppo Alvarin ongelmana lienee levyn kuulijakunta. Nuorimmille tämä on aivan liian mummokamaa ja yli viisikymppiset vierastanevat levyn viistoa sanoitusmaailmaa, jossa ei säästellä kirosanoissakaan. Sinänsä kaikesta aistii, että miehet ovat liikkeellä tosissaan, siksi uskottavaa iskelmöinti on. Seppo Alvarin pehmeä ja värisevä ääni sopii biiseihin kuin nakutettu eikä se ala ärsyttämään pätkääkään levyn edetessä. Sovitukset urkuineen ja torvineen ovat tyylikkäitä. Välillä toki sorrutaan jopa naurettaviin kliseisiin niin sovituksissa kuin sanoissakin mutta ehkäpä se illuusio johtuu vain iskelmään harjaantumattoman korvan suodatuksesta. Iänikuisen, vaikkakin tässä sangen taitavasti kierrätetyn, foxisaundin rikkoo oikeastaan vain Pitkäperjantai, jossa kevyesti flirttaillaan rokkabillyn kanssa. Tällaisia sovituksellisia ratkaisuja olisin suonut kuulevani enemmänkin.

Mitäänsanomattomia välibiisejä on myös hieman liikaa. Varmaankin tämä olisi Euroviisu-karsinnoissa enemmän ääniä kerännyt kuin Jani & Jetsetters, jos sinne ylipäätään piti suomalaiskansallisen slaavilaisrautalangan edustaja mukaan ympätä. Jos itse omistaisin elimen nimeltä tanssijalka, niin kyllä Seppo Alvari Mambokuninkaineen sen kutkuttamaan saisi.

Arvosana: 3,5/5
- Renek for smackthejack.net -