Kuva: Juhani Kosonen |
Seppo Alvari nimen takaa löytyy Trio Niskalaukauksen rumpalina ja taustalaulajana tutuksi tullut Seppo Pohjolainen. Seppo Alvarin tarina alkoi yhtyeessä Seppo Alvari & Mamboo Kings. Mamboo Kingsin taival jäi kuitenkin lyhyeksi ja seuraava albumi tehtiinkin jo pelkästään Sepon omissa nimissä. Debyyttilevy "Hirtetyn miehen kapina" julkaistiin maaliskuussa 2007 ja kakkosalbumi "Tinasotilas" syyskuussa 2008. Viimeisin julkaisu "Pienemmän riesan tie" julkaistiin syyskussa 2009.
Seppo Alvari tulkitsee tunteella rautalangasta, countrysta, rockista ja rockabillysta polveilevaa musiikkia. Karheat, aikuisen ihmisen elosta kertovat tarinat iskevät suomalaiseen mieleen. Se on elämänkarheaa, jopa kantaaottavaa, rajoja rikkovaa eri tyylilajien yhdistelyä. Rockhenkisten biisintekijöiden ansiosta kappaleiden takaa löytyy elämänrouheita tarinoita.
Seppo Alvari keikkailee Crazy Hounds (www.crazyhounds.com) yhtyeen kanssa.
Seppo Alvari & Crazy Hounds:
Seppo Alvari; laulu
Jarno Lundenius; taustalaulu, perkussiot
Timo Hirvonen; basso, taustalaulu
Jani Kosonen; kitara
Janne Makkonen; rummut



